Sauna- ja sisustustekstiilit

Suomalainen rakastaa saunomista. On joulusaunaa, juhannussaunaa ja pääsiäissaunaa. Vaikka saunassa käydään ihan tavallisesti arkisin, niin silti sauna kuuluu yhtä lailla myös juhlaan. Saunaan mennään, rauhoitutaan ja pysähdytään. Ulkopuolinen hälinä ja arki katoaa.

”Antaa kiukaan kertoa kerrottavansa.”

Ensimmäiset suomalaiset saunat rakennettiin jo yli 3000 vuotta sitten. Ne olivat maasaunoja, jotka koostuivat maahan kaivetusta kuopasta, jonka pohjalla oli kuumia kiviä. Kuopan päälle rakennettiin maja ja majassa oli riukuja. Majassa istuttiin ja kivien päälle heitettiin vettä. Syntyi löylyä.

Vaikka sauna on muuttunut 3000 vuoden aikana paljon, niin loppupeleissä saunan perusperiaate on säilynyt muuttumattomana. Ja miksi hyvää pitäisi lähteä muuttamaankaan?

Siitä syystä olemme tuoneet saunatekstiileissämme esiin niitä perinteisiä suomalaisia teemoja, jotka ovat olleet aina osa suomalaisuutta läpi historiamme:

Porot ja Aurinko, Suopursu ja Suovilla, Heinä, Hirvi, Vanamo, Heinä, Päivänkakkara, Hiutale, Kelo ja Juhannuskoivu.

Näillä kauniilla ja perinteisillä kuvioinneilla tuot saunomiseen ripauksen perinteisyyttä ja aitoutta. Sitä, mitä me suomalaiset olemme aina kunnioittaneet enemmän, kuin betonirakennelmia ja abstrakteja kuviointeja - tuot saunomiseen ripauksen suomalaista luontoa.

Löydät valikoimastamme laudeliinat, pefletit, saunatyynyt, kylpypyyhkeet, kietaisupyyhkeet, käsipyyhkeet ja paljuhatut! Tuotteemme ovat laadukkaita, käyttöön tehtyjä ja uniikkeja.

Ne soveltuvat loistavasti esimerkiksi lahjaksi!

Frotee -sarja Porot

Kylpytakki

Naisten kietaisupyyhe

Miesten kietaisupyyhe

Lasten Kylpytakki

Kylpypyyhe

Käsipyyhe

Paljuhattu

Hiushuppu

Sauna pussukka

Saunatossut

Käsinpainettu Frotee -sarja

Frotee -sarjamme pyyhkeet tulevat monessa eri värissä, värikkäissä ja hillityissä. Siksi ne täydentävät ja sopivat moneen erilaiseen sisustukseen, vaikka mökille tai kotiin.

 

Tuotteet ovat laadukasta luonnonkuitua, 100% puuvillaa. Siksi ne ovat pehmeitä ja miellyttäviä käyttää.

 

Kauniit kuvioinnit Suomen luonnosta tuovat mukanaan luonnonläheisyyttä edustaen pysyvyyttä ja rauhallisuutta. Juuri niin kuin luontokin.

 

Sauna- ja kodintekstiilituotteissamme käytetyt kankaat tehdään korkealaatuisista materiaaleista ja otamme huomioon ekologisuuden ja kestävät arvot kaikissa tuotannon vaiheissa.

 

Kaikki käyttämämme painovärit ovat myrkyttömiä ja kaikki tuotteemme kestävät konepesun sekä vuosien kovan käytön.

Kylpypyyhe

Käsipyyhe

Jättipyyhe

Käsinpainettu Pellava -sarja

Painettu Pellava -sarjaamme kuuluvat laudeliinat, kylpypyyhkeet, saunatyynyt ja pefletit.

Tuotteet ovat 100% luonnollista luonnonkuitua, eli pellavaa. Sen ansiosta ne ovat pehmeitä ja miellyttävän tuntuisia käyttää. Ne myös kuivuvat luonnonmukaisuutensa ansiosta nopeasti.

Pellava -sarjamme kauniit kuvioinnit pohjautuvat suomalaiseen luontoon, ja tuotteita löytyy niin hillitymmissä ja tummemmissa, kuin myös kirkkaissa ja näyttävissäkin väreissä.

Sauna- ja kodintekstiilituotteissamme käytetyt kankaat tehdään korkealaatuisista materiaaleista ja otamme huomioon ekologisuuden ja kestävät arvot kaikissa tuotannon vaiheissa.

Kaikki käyttämämme painovärit ovat myrkyttömiä ja kaikki tuotteemme kestävät konepesun sekä vuosien kovan käytön.

Laudeliina

Pefletti

Saunatyyny

Pellava Kylpypyyhe

Sisustus- ja kattaustekstiilit

Pellava Tabletti

Kaitaliinat

Keittiöpyyhe

Tiskirätit

Tyynyliinat

Tyynyliinat

Teksti Tyynyliinat

Lasten Tyynyliina

Lasten Lakana setti

Muut tuotteet

Löylytuoksut

Tervasaippua

Koivusaippua

Mäntysaippua

Luffasaippua Koivu

Varpaanvälivilla

Lahjakortti